Suosituimmat tietoa uskonnottomuudesta
| Pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä |
|
|
|
|
Hyväntekeväisyys ja suora apua tarvitsevien tukeminen on tärkeä osa uskonnontonta tapakulttuuria. Auttamalla muita autat tekemään maailmasta paremman paikan kaikille. Monet uskonnolliset järjestöt korostavat hyväntekeväisyyden tekemistä. Kuitenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, kirkkolaissakin mainittu, tehtävä on seuraava: Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. Tehtävänsä toteuttamiseksi kirkko kerää jäseniltään varoja kirkollisverojen muodossa ja järjestää erilaisia toimintoja kristillisen sanoman levittämiseksi. Näitä toimintamuotoja ovat mm. lasten ja nuorten retki- ja leiritoiminta, sairaalatyö, kirkolliset toimitukset, diakonia ja kaikki muu seurakunnallinen työ. Saamistaan verotuloista kirkko käyttää vain 10.6% hyväntekeväisyyteen (vuoden 2005 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli 10,6 %). Summa on laskettu vyöryttämällä, eli mm. hallinnon menoista tietty osa on laskettu mukaan diakoniamenoihin. Suomessa toimii lukuisia katsomusneutraaleja järjestöjä, joiden kautta apu menee sitä tarvitseville ilman järjestön omien sääntöjen velvoittamaa uskonnollisen sanoman levittämistä. Tukemalla katseomusneutraaleja järjestöjä, et osallistu lähetystyöhön ja antamastasi avusta menee yleensä kaikki apua tarvitseville. |










