Kunnallinen päivähoito PDF Tulosta Sähköposti

Kunnallinen päivähoito

Kunnallisten päiväkotien tehtäviin ei pidä sisältyä uskonnollisten seremonioiden, hartaushetkien ja kirkkokäyntien järjestämistä ev.lut. kirkon tai minkään muunkaan uskonnollisten yhdyskunnan kanssa, vaan lakisääteinen uskontokasvatus tulee järjestää henkilökunnan omin voimin. Käytännössä niitä kuitenkin on monissa päiväkodeissa yhteistyössä ev.lut. seurakuntien kanssa ja samalla ilmenee vieläpä haluttomuutta järjestää kirkkoon kuulumattomille lapsille rinnakkaista, normaalia ohjelmaa kirkollisten tapahtumien ja uskontokasvatuksen ajaksi.

Edes molempien tai toisen vanhemman kuuluminen kirkkoon ei ole yleisvaltuutus lapsen osallistumisesta kirkolliseen ohjelmaan tai uskontokasvatukseen; eiväthän vanhemmatkaan aina osallistu tarjolla oleviin jumalanpalveluksiin. Uskonnottomien oikeuksien kannalta ensisijaista kuitenkin on, että henkilöstö ei vanhempien tietämättä ja vastoin vanhempien tahtoa vie uskonnottomien kotien lapsia kirkolliseen ohjelmaan, jos sellaista jostain syytä on otettu osaksi toimintaa.

Päivähoitolain mainitsema uskontokasvatus ei tarkoita uskonnon opettamista tai kirkollista toimintaa, eikä varsinkaan kirkkoon kuulumattomille lapsille. Laissa keskeisellä sijalla on kodin katsomusperinteen kunnioitus. Toki uskonnottomien vanhempien on paikallaan varmuuden vuoksi ilmaista toiveensa selvästi kasvatuskeskustelussa henkilöstön edustajan kanssa. Lähtökohtana tulisi kuitenkin ilman vanhempien ponnekkaita kieltojakin olla, että kirkkoon kuulumattoman perheen lasta ei laiteta kirkollisiin tapahtumiin.

Päiväkodin yhteisiksi tarkoitetut, esim. vuotuisjuhliin liittyvät tilaisuudet tulee järjestää kaikille osallistujilleen sopiviksi, ja muutenkin välttää synnyttämästä syrjiviä tilanteita.

Esikoulujen opetussuunnitelman perusteissa on nyt uskontokasvatuksen rinnalla elämänkatsomustietokasvatus. Tältä osin se rinnastuu koulujen elämänkatsomustietoon, mikä on hyvä uudistus. Päiväkotien toteuttamassa esiopetuksessa ei kaikin paikoin ole vielä riittävästi pohdittu elämänkatsomustietokasvatuksen toteuttamista uskonnottomien perheiden oikeutena.

Myös päivähoitolakia olisi samalla logiikalla syytä täsmentää niin, että uskontokasvatus-termin sijaan mainittaisiin uskonto- ja elämänkatsomustietokasvatus. Paras ratkaisu olisi kuitenkin jättää katsomuskasvatus kokonaan pois päivähoitolaista ja pitäytyä kulttuuri- ja tapakasvatuksessa.