Lasten uskonnollinen asema on nyt vanhempien jäsenyyteen sitomaton. Vanhan uskonnonvapauslain (UVL) mukaan lapsi seurasi uskontokunnan osalta äitiään, elleivät vanhemmat kirjallisesti sopineet lapsen seuraavan isäänsä. Uusi UVL ei enää sido vanhempien ja lasten uskonnollista asemaa toisiinsa. Kirkkoon kuuluvien vanhempien ei siis tarvitse liittää lastaan kirkon seurakunnan jäseneksi.

Lapsen uskonnollisen aseman muuttamiseen vaaditaan molempien huoltajien suostumus - niin erottamiseen kuin liittämiseen. Uuden lain mukaan jo 12-vuotiaalta tarvitaan suostumus uskonnollisen aseman muutokseen. 15-vuotias voi lain mukaan vaihtaa uskonnollista asemaansa molempien huoltajien suostumuksella. Käytännössä kaikki 12-17 -vuotiaat ovat samassa asemassa: uskontokuntaan liittymiseen tai sellaisesta eroamiseen vaaditaan sekä lapsen tai nuoren itsensä että molempien vanhempien kirjallinen suostumus.

Valtiovalta tukee kirkon laajaa lapsi- ja nuorisotyötä ja rippikoululeirejä antamalla kirkolle verotusoikeuden ja myöntämällä osuuden yhteisöveron tuotosta. Sen sijaan valtiovalta ei erityisemmin tue etupäässä uskonnottomien perheiden nuorille tarkoitettujen, katsomuksellisesti sitoutumattomien Prometheus-leirien järjestämistä. Siksi niiden hinta saattaa olla korkeampi kuin kirkon rippileirien. Valtiovallan ja kuntien tulisi paremmin tukea uskonnottoman vähemmistön kulttuuri-identiteetin kasvua.

Monet uskonnottomat perheet ovat alkaneet järjestää omanlaisensa perhejuhlan nuoren varttumisen kunniaksi, joko muuten vain jossain perheelle sopivassa kohtaa tai ennen pitkää Protu-leirin - ja sen päättäjäisjuhlan - jälkeen. Sukulaiset ja ystävät voivat oman arvomaailmansa pohjalta katsoa, millaisia lahjoja siihen liittyen on paikallaan nuorelle antaa. Isovanhemmille onkin hyvä kertoa, että nykyään perinteiselle "ripiltä pääsylle" on uskonnottomia vaihtoehtoja – vaikka toki nuori varttuu ilman seremonioitakin.

Seksuaalisuus, seurustelu, parisuhde ja avoliitot

Monilla uskonnoilla on ylipäätään kielteinen ja holhoava kanta seksuaalisuuteen. Suomen ev.lut. kirkollakin on esimerkiksi sen piispojen linjauksen mukaan ”varovaisen kielteinen kanta” itsetyydytykseen. Ahdasmieliset rajoitukset yhdistyneenä vaikkapa rippikoulujen syntiopetukseen - kenties koulujen ”omassa uskonnossakin” - voivat aiheuttaa joillekin nuorille henkistä ahdistusta.

Uskonnoissa on ahdasmielisiä rajoituksia jo seurustelulle ylipäätään (esim. uskontorajoite, vaatimus samasta uskonnosta) ja varsinkin seksuaaliselle kanssakäymiselle. Seurustelu, seksuaalinen tutustuminen ja myös yhdessä asuminen (ns. avoliitto) ovat sekulaarisen, uskonnottoman etiikan mukaan yleensä hyvin järkevää ja muutenkin mukavaa. Sen sijaan ”kokemattomana” avioituminen on riski, varsinkin kun avioliitolla on juridisesti ilman avioehtoa vahvoja taloudellisia seuraamuksia.

Seksuaalikasvatuksessa on tarpeen tuoda esiin seksiä myönteisenä ja iloisena asiana, joka edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Seksi on varmaankin parhaimmillaan rakastavaisten kesken parisuhteessa, mutta se voi varsinkin vastavuoroisena olla mainio hyvinvointia lisäävä asia myös ilman vakiintunutta parisuhdetta. Luonnollisesti seksiin kuuluu myös huomaavaisuus ja vastuullisuus muun muassa liittyen terveyshygieniaan ja raskauden ehkäisyyn.

Seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvo ja yhdenvertainen kohtelu tulee turvata huolimatta uskontojen homoseksuaaleihin, laillistettuihin parisuhteisiin ja adoptio-oikeuteen kohdistamasta paheksunnasta tai syrjinnästä.