| Avioliitto |
|
|
|
Avioliittoon vihkiminenVaikka monet kirkkoon kuuluvatkin käyttävät avioliiton solmimiseen siviilivihkimistä - niiden osuus on jo yli kolmanneksen ja kasvaa edelleen - siviilivihkimiseen liittyvät julkiset ja muut palvelut eivät ole kaikilla paikkakunnilla vielä tyydyttävällä tasolla. Monien maistraattien ja käräjäoikeuksien tilat eivät ole tarpeeksi juhlallisia vihkimiseen, tai sitten tilan ahtaus rajoittaa juhlavieraiden määrää (joihinkin tiloihin mahtuu vain 10 - 20 ihmistä). Siviilivihkimisen saavat suorittaa vain henkikirjoittajat, käräjätuomarit ja laamannit (KäO:n puheenjohtaja). Näistä vain osa suostuu ja ehtii vihkimään toimitilojen ja virka-ajan ulkopuolella, esimerkiksi kesäviikonloppuisin. Vihkijöiden palvelualttiutta on pyritty lisäämään lainmuutoksella (2005), jolla säädettiin virka-ajan ja -paikan ulkopuoliset siviilivihkimiset maksullisiksi. Tämä yhdenmukaisti pelisääntöjä, mutta ei toistaiseksi näytä riittävästi lisänneen palvelun saatavuutta, sillä se perustuu yhä viranhaltijoiden vapaaehtoisuuteen. Uskonnottomille yhteisöille ei annettu avioliittoon vihkimisoikeutta, sillä vuonna 2008 säädetyssä laissa tämä oikeus määritellään edelleen vain uskonnollisille yhdyskunnille. Epäkohdat osoittavat, että yhteiskunta ei vielä asianmukaisesti arvosta uskonnotonta kulttuuri-identiteettiä edes tärkeänä pidetyn avioliiton kohdalla. Toisaalta, vaikka useimmat pääsevät ilman uskontoa virallisesti naimisiin vain arkipäivinä virka-aikaan maistraatin tiloissa, hääjuhlansa mahdollisine epävirallisine hääseremonioineen voi jokainen järjestää missä, milloin ja millaisena haluaa. Uskonnottomien hääseremonioiden järjestämiseen saa asiantuntevaa apua sekä monilta maistraateilta että Pro-Seremonioilta, jonka perustamiseen uskonnottomat järjestöt (Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Humanistiliitto, Prometheus-leirin tuki ry) keskeisesti osallistuivat. Mahdollisuus avioeroon ilman syyllisen hakemista ja tuomitsemista on tärkeä oikeus. Samoin tärkeää on mahdollisuus uuteen avioliittoon, vaikka eräät uskonnot eivät sitä ja avioeroa hyväksykään. Avioliittoon, rekisteröityyn parisuhteeseen ja avoliittoon kuuluvien juridisten oikeuksien porrastamista voisi olla tarpeen harkita. |










