Mitä meidän tarvitsee tietää Raamatusta? PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jaakko Wallenius   

Varmasti me tiedämme, että kristillinen Raamattu koostuu kahdesta aivan erilaisesta osasta. Vanhempi osa koostuu 3000 - 4000 vuotta sitten yhteen kerätyistä Lähi-idässä asuneen pienen seemiläisen kansan kulttuuriperinteestä, kuten sananlaskuista, runoista, näyistä ja kertomuksista.

Mukana on myös runsaasti tuon kansan suulliseen perinteeseen perustuvaa historiatietoa, jonka luotettavuus on kuitenkin hyvin kyseenalaista, kuten aina kaiken suullisen perinteen. Kirjaan on koottu myös tuohon aikaan yleisesti Lähi-idässä uskotut erikoiset selitykset maailman synnystä ja alkuvaiheista.


Kristittyjen käyttämän Raamatun version uudempi osa ei itse asiassa mitenkään erityisesti liity tuohon kirjan vanhempaan osaan. Se taas kertoo samassa maassa noin 2000 vuotta sitten asuneen saarnaajan ja uskonnollisen uudistajan elämäntaipaleesta ja hänen seuraajiensa vaiheista ja ajatuksista.

Kaksi kolmesta Raamattua pyhänä kirjana edelleen kunnioittavista suur-uskonnoista ei olekaan tätä uudempaa osaa koskaan hyväksynyt osaksi itse teosta, vaan heidän Raamattunsa käsittää edelleen vain tuon vanhemman osan.

Tämä kaikki on faktaa; Raamattu on siis kiistatta olemassa. Siihen on siis koottu erään pienen kansan kirjallista perintöä, josta on muodostunut myös tuon kansan uskonnon perusta.

Tuota vanhaa uskontoa 2000 vuotta sitten perusteellisesti uudistaneen saarnaajan kannattajat ovat siis ottaneet tuon sitä edeltäneen uskonnon pyhät tekstit myös oman uskontonsa pohjaksi.

Tämä tapahtui siitä huolimatta, että he lopulta päätyivät perustamaan aivan uuden uskonnon, joka usein on suhtautunut hyvin vihamielisesti tuohon alkuperäiseen uskontoon.

Ongelmallista vain on, että eräiden ihmisten mielestä tuota kirjaa eivät olekaan kirjoittaneet ihmiset, vaan teos on Jumalan itsensä kirjoittama.

Heitä ei hämmästytä se, että heidän jumalansa on eri teksteissä kirjoittajana täysin erilainen ja puhuu säännöllisesti myös ristiin itsensä kanssa; aivan kuin hän ei olisi muistanut mitä aikaisemmin tuli puhuttua.

He uskovat löytävänsä tästä kauan sitten kadonnutta paimentolaisyhteiskuntaa kuvaavasta teoksesta lopullisen totuuden, joka selittää myös meidän nyky-yhteiskuntamme kaikki ilmiöt.

Tässä auttaa se, että suurin osa kirjan hämäristä ja monitulkintaisista teksteistä voidaan ymmärtää lukijan kulloinkin haluamalla tavalla. Samoista teksteistä onkin vuosisatojen mittaan vedetty aivan päinvastaisia johtopäätöksiä.

Kadonneen arkaaisen maailman kummalliset tekniset termit, monenkertaisen käännökset ja niissä syntyneet virheet lisäävät tekstien monitulkintaisuutta, mutta tuovat teksteihin kieltämättä myös salaperäistä mystistä sävyä.

Tuon vanhan kirjan kuvaama maailma on ikävä kyllä aivan erilainen kuin omamme. Ihmisen perusluonne toki on ollut jo satoja tuhansia vuosia samanlainen ja siksi me tunnistamme myös monet Raamatun kirjoittajien kuvaamat ihmiset.

Me voimme myös hämmästellä sitä kuinka vähän kirjallinen ilmaisu on muuttunut 4000 vuodessa. Monet Raamatun tekstit ovatkin kirjoitustekniseltä rakenteeltaan edelleen aivan käypää tavaraa.

Ihmiskunta on kuitenkin kehittynyt monissa suhteissa ja etenkin moraaliopissa valtavasti Raamatun kokoamisen jälkeen.

Raamatun maailma orjineen, verikostoineen, täydellisen suvaitsemattomuuden perinteineen ja yleisinä julmuuksineen on kauan sitten taakse jätetty kehitysvaihe ainakin läntisen kulttuuripiirin historiassa.

Ongelmallista on se, että alkeellisen paimentolais- ja maanviljelysyhteiskunnan arvomaailma kaivetaan vuosisadasta toiseen esiin antamaan perusteluita päätöksille, jotka tehdään maailmassa, jolla ei ole enää juuri mitään kiinnekohtia tuon vanhan kirjan kuvaamaan maailmaan.

Raamattuun ripustautuvat vetävätkin ihmiskuntaa takaisin aikaan, jolloin väärin uskovan ihmishenki ei ollut minkään arvoinen ja ihminen voitiin surmata vain siksi, että hän kantoi vettä kotiinsa sapattina, kuten tuo lasten oma Raamattu todellakin lämpimästi suosittelee.

Kaikkien nykyisten ’kirjan uskontojen’ kyselemättä nieltäväksi tarkoitetut perusasiat kerrotaan kunkin uskon pyhässä kirjassa, joka taas on jumalan itsensä sanelema. Tällöin se on absoluuttisen tosi, eikä sitä voida millään tavalla kyseenalaistaa.

Väitettä jumalan ihmisen kautta kirjoittamasta kirjasta ei ole koskaan mahdollista tieteellisesti todistaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksikään.

Ei ole mitään keinoa oikeasti todistaa, että tuhansia vuosia sitten paperille pannut sanat olisivat tulleet nuo sanat paperille panneiden ihmisten päähän jotenkin yliluonnollisesti tai sitten ei.

Kirjoittajat ovat jopa hyvin voineet itsekin uskoa toimivansa vain jumalan kirjureina. Kiihkeässä luomisprosessissa tekstin voi hyvinkin kokea tulevan jostain valmiina, kun alitajunnan usein valmiiksi pureksimat asiat kirjataan ylös.

Tieteellisesti on toki selitetty esimerkiksi Raamatun luomiskertomuksen kulkeutuminen naapurikansoilta osaksi juutalaisten maailmanselitystä, tai selvitetty kuinka monenkirjavista erilaisista kirjallisista lähteistä vanha testamentti todellisuudessa on kursittu kokoon.

Tiede ei kuitenkaan voi selvittää sitä hämmentävää tosiasiaa, että ihmisille pitkään tarinoinut jumala sitten yht’äkkiä päättikin lopettaa sanelut, eikä viimeisen 2000 vuoden aikana ole kristittyjen iloksi enää saatu yhtään uutta kiistatonta jumalan sanaa.

Sosiologien on kuitenkin helppo ymmärtää miksi uutta jumalan sanaa ei voi löytyä enää uskontokunnan varsinaisen perustamisen jälkeen. Sellaista ei ole muuten tapahtunutkaan missään pyhiin kirjoihin perustuvista uskonnoista.

Uskohan voisi pian kääntyä mihin suuntaan tahansa, jos kirkon sisäisten kiistojen tueksi löytyisi koko ajan uusia ja tuoreita jumalan kannanottoja.

Jossain vaiheessa on siis vain pakko panna kirjan kannet kiinni ja todeta, että totuus oli nyt tässä. Niinpä kristittyjen uudessa testamentissa on mukana vain aivan ensimmäisten kirkkoisien ajatuksia ja erilaista kirjeenvaihtoa. Kristillisten kirkkojen osalta nämä päätökset tehtiin kirkolliskokouksissa kovan väännön jälkeen.

Muuttamattomien perustotuuksien ansaan ovat toki menneet myös jotkin poliittiset liikkeet, jolloin niistä onkin todellisuudessa tullut uskonnollisia liikkeitä.

Esimerkiksi kommunistit eivät voineet kyseenalaistaa Karl Marxin teoksien sanomaa yhtään sen enempää kuin kristityt voivat kyseenalaistaa omaa Raamattuaan. Kommunismi ei aatteena poikennutkaan muista uskonnoista käytännössä. Sillä oli omat pyhät kirjansa, profeettansa, pyhiinvaelluspaikkansa ja kaanoninsa.

Monia kristittyjäkin naurattaa helposti kertomus siitä kuinka eräs tietty herra Smith löysi Pennsylvaniassa sijaitsevasta luolasta kultaisia tauluja, joissa kerrottiin mielikuvituksellisia tarinoita Amerikassa 1400 vuotta aikaisemmin vaikuttaneista Israelin kadonneista heimoista.

Kristittyjäkin hymyilyttää lukea kuinka tuo herra Smith sitten kadotti nuo kultaiset alkuperäisvedokset, mutta sai onneksi Jumalan avulla talteen niissä olleet tekstit.

Tästä löydöstä sai kuitenkin alkunsa mormoniusko, johon edelleen aivan oikeasti uskoo yli 12 miljoonaa ihmistä. Tosin nuo herra Smithin löydöt ovat jo painuneet tämän kirkon opeissa jo taka-alalle ja he ovat lähentyneet kristillisten kirkkojen valtavirtaa.

Richard Dawkins muistuttaa, että jokainen kristittykin on ateisti muiden uskontojen ja niiden pyhien kirjojen suhteen.

Jokainen kristitty näkee heti, ettei Muhammedin seuraajien kirjoittama kirja ole muita kirjoja kummempi. Samalla tavalla meidän uusi testamenttimme on muhamettilaisille vain kirja muiden joukossa, vaikka he pitävätkin vanhaa testamenttia yhtenä oman uskonsa pyhistä teoksista.

Omien pyhien kirjojensa suhteen uskovat eivät kuitenkaan pysty vastaavaan selvänäköisyyteen.