Keskusteltaessa uskon ja tieteen suhteesta ei voi välttyä kuulemasta näkökantaa, jonka mukaan uskonto ja tiede eivät ole keskenään ristiriidassa. Näiden kahden oppihaaran sanotaan, edesmenneen biologin Stephen Jay Gouldin sanoin, käsittelevän toisistaan erillisiä magisteriumeja, eikä uskonnollisia väitteitä voida siten edes periaatteessa osoittaa vääriksi tieteellisin keinoin.

Suuret monoteistiset uskonnot – kristinusko, islam ja juutalaisuus – kuitenkin istuttavat kuulijoihinsa maailmankuvan, jossa väitetty universumin luoja sotkeutuu ihmiskunnan ja maailmankaikkeuden arkipäivään, kehityskulkuun ja olevaisuuteen mitä kummallisimmin ja konkreettisimmin tavoin. Siten moisen Jumalaksi kutsutun olion väitetty olemassaolo ja aktiivinen läsnäolo ympäröivässä maailmassamme tulisi olla edes jollakin tavoin empiirisesti todettavissa, argumentoi fyysikko Victor Stenger kirjassaan "God: The Failed Hypothesis – How Science Shows That God Does Not Exist" (Prometheus Books, 2007).

Stenger perustelee lukijalleen miksi tiede ei vastoin yleistä luuloa ole neutraali yliluonnollisten ilmiöiden suhteen. Mikäli tuonpuoleisesta saaduille viesteille, parantavalle Qi-kentälle tai vaikkapa psykokinesialle löytyisi näyttöä, joutuisi paatuneinkin naturalistinen tiedemies myöntämään näiden asioiden todellisuuden havaintojen kasaantuessa ja tiedeyhteisön rynniessä ahnaasti uudelle tutkimusalueelle. Väitetyt yliluonnolliset ilmiöt ovat tuntemattomista mekanismeistaan huolimatta empiirisiä ilmiöitä, joiden olemassaolo olisi kyettävä kokeellisesti toteamaan.

Kaiken olevaisen takana hohtavan, jatkuvasti ympäristössämme vaikuttavan Jumalan näkymätön käsi joko havaitaan tai sitten ei. Monoteistiset uskonnot esittävä joukon empiirisiä väitteitä maailmankaikkeudestamme, ja siten näiden uskontojen Jumala on empiirisesti falsifioitavissa tai todennettavissa.

Tässä vaiheessa lukija voi kuulla mielessään uskonihmisen huvittuneen reaktion, mutta rehellisyyden nimissä peli on Stengerin puolella: mikäli uskonto tekee empiirisiä väitteitä, niitä voidaan myös testata empiirisesti.

Tästä asetelmasta Stenger lähtee kiven kiveltä kääntäen etsimään Jumalaa ihmiskeskeisen luomakunnan, ei-materiaalisen sielun ja parantavan rukouksen kautta aina historiantutkimukseen ja astrofysikaaliseen skaalaan saakka. Kuten kirjan nimi jo paljastaa, Jumala tulee väitetyiltä ominaisuuksiltaan kullakin sektorilla falsifioiduksi järkevän epäilyn tuonne puolelle.

Johtopäätös on selvä: väite suurten monoteististen uskontojen Jumalasta on ristiriidassa havaintojemme kanssa, eikä Jumalaa siten ole olemassa.

Pitkän linjan hiukkasfyysikko Stenger täydentää mainiosti viime vuosien ateististen kirjoittajien kärkinelikköä "neljää hevosmiestä" Richard Dawkinsia, Daniel Dennettia, Sam Harrisia ja Cristopher Hitchensiä. Stengerin teksti on korutonta, asiapitoista tieteellistä tekstiä, joka pysyy tiukasti uomassaan karkailematta pidemmille sivujuonteille tai spekulatiivisille kierroksille. Kirjan asia on kiihkottomasti ja tasaisella tahdilla esitetty, ja jumalahypoteesin tutkiminen on pikkutarkan perusteellista, kuten kunnon empiristiltä odottaa kuuluukin.

Stenger luo kattavan sillan yli koko jumalahypoteesia koskettavien tieteiden kirjon, mutta kirjan ehkäpä antoisin ja neljän hevosmiehen teksteihin verrattuna selvästi tuoreimmalta tuntuva osa koostuu kosmologiaa ja astrofysiikkaa käsittelevistä luvuista. Luvut tarjoavat oivan oppitunnin universumin ja sen alkuperän kummallisuuksissa, ja sen lisäksi matkalla mm. suoritetaan armoton purku suositulle teistiselle hienoviritys-argumentille. Samoja aiheita on aiemmin käsitellyt esimerkiksi kosmologi Kari Enqvist kirjassaan "Kosmoksen hahmo" (WSOY, 2003).

Kirjan viimeinen luku käsittelee uskonnotonta elämänasennetta ja uskontojen inspiroimia pahuuksia. Tämä osio kirjasta tuntuu hiukan irralliselta ja jää selvästi näiden aiheiden pelkäksi pintaraapaisuksi.

Stengerin kirja on kylmänviileä esitys älyllisesti rehellisestä lähestymistavasta Jumalan olemassaoloon. Se ei ole poleeminen sävyltään vaan äärimmäisen kärsivällinen tutkimus Jumalaan liittyvistä totuusväitteistä.

Tieteen löydöt olisivat voineet osoittaa toiseenkin suuntaan kuin Jumalan olemattomuuteen, mutta lopputulos on kirjan otsikon mukainen. Tästä huolimatta, kuten Richard Dawkins on todennut, on valitettavan totta, että kirja ei tule muuttamaan uskovaisen mieltä – sitähän uskonnollinen usko tarkoittaa.